Ryhdyin tähän teokseen osana harrastusta, Pressakirjakerhoa, jossa käymme läpi pienen ystäväjoukon kanssa presidenttiemme elämänkertoja ja siinä samalla Suomen poliittista historiaa.
Pääministereiden pitkäaikaisen sihteerin Toivo Heikkilän vuonna 1965 julkaistu muistelmateos kertaa Suomen tapahtumia ja politiikkaa aselevon jälkeisinä vuosina 1944-48. Erityisesti kerronnassa käydään läpi Juho Kusti Paasikiven roolia sodan jälkeisinä riskiherkkinä vuosina. Myös pääministerinä Paasikiven jo presidentiksi siirryttyä toiminut Mauno Pekkala saa kirjassa osansa.
Sodan jälkeiset vuodet olivat sisäpoliittisesti epävakaita ja vaativat Paasikiveltä paljon. Ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä. Hänhän oli jo vanha - ja (ehkä myös) haluton - mies presidentiksi ryhtyessään. Hän nautti kuitenkin yleistä luottamusta ja oli poliittisesti taitava. Sitä myöten hän kykeni myös pitämään sisäpoliittisen hajoamisalttiin hallituspaletin kasassa. Sotasyyllisyyskysymyksen ratkominen esitetään Paasikiven uran raskaimpana tehtävänä, joka vaati huimaa kykyä tasapainotella erilaisten sisä- ja ulkopoliittisten odotusten välillä.
Kirjan loppuhuipentumana on kuvaus YYA-sopimuksen solmimisesta ja sitä edeltäneistä neuvotteluista. Niissä tavoitteena oli varmistaa, että Suomi säilyttää liikkumavapautensa eikä ajaudu allekirjoittamaan maata poliittisesti Neuvostoliittoon kahlitsevaa sopimusta, kuten Itä-Euroopan maat olivat tehneet.
Teos on ajankohtainen. Suomella on jälleen naapurissaan arvaamaton, provokatiivinen ja kiero suurvalta, jonka kanssa täytyy elää - maantieteellemme, kun emme mitään voi ja tosiasiat täytyy tunnustaa. Suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella pysymisellä ainakin ja sotilaallisella liittoutumattomuudellakin lienee edelleen arvonsa. Samoin sillä, että Suomen johtajilla on henkilökohtaisia kontakteja naapurimaan johtoon heidän arvaamattomuudestaan huolimatta ja riippumatta siitä, että Suomi on nyt osa EU:a. Suomen asioita hoidettiin hyvään suuntaan maiden johtajien henkilökohtaisilla suhteilla sodan jälkeisinäkin vuosina. Nytkin tuntuisi rajoittavalta pitäytyä vain EU:n kautta tehtävään yhteydenpitoon. Samaan tapaan kuin kysymys Suomen kansainvälisestä luottoluokituksesta on Suomelle kriittinen, kysymys kansainvälisten lainojen saannista ja lainojen hinnoista oli polttava välirauhan aikaan. Luotonantajat katsoivat Suomen ja Paasikiven suoriutuneen Neuvostoliiton ristipaineessa kohtuullisesti, saaneen kohtuullisen edullisen YYA-sopimuksen ja jatkoivat Suomen luotottamista YYA-sopimuksen solmimisesta huolimatta.
Erityisesti minua kiinnosti Paasikiven persoona ja kasvutarina sekä mehevät anekdootit, joita uskottu sihteeri sisäpiiristä saattaisi kertoa. Kirja antoi kuitenkin aika vähän vihiä Paasikivestä ihmisenä. Paasikivi oli älykäs ja erittäin kokenut. Hän oli hötkyilemätön lainoppinut ja talousmies eikä juurikaan tullut päivänpolitiikassa vaikutetuksi eri poliittisten ryhmien taholta. Hän oli myös voimakastahtoinen persoona ja sai kovaäänisiä raivokohtauksia ja tarpeen vaatiessa läksytti tielleen sattuvia pidäkkeettömästi. Paasikivi käytti voimakasta ilmaisutapaansa myös laskelmoivasti ja saattoi eduskunnalle puhuessaan tehdä harkittuja ylilyöntejä odottaessaan eduskunnalta vastaavasti tietyn voimakkuuden reaktiota vastakkaiseen suuntaan. Ja yleensä hän sai eduskunnalta sen mitä odotti.
Kenelle: Suomen poliittisesta historiasta kiinnostuneelle ja puoluepoliittisten kahakoiden kuvauksista nauttivalle.
Kirja: Paasikivi peräsimessä
Kirjailija: Toivo Heikkilä
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 1965, Otava
Formaatti: Kovakantinen kirja
Mistä hankittu: Isoäidin kirjahyllystä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti