Runollinen ja roisi Kätilö

Fräulain Schwester, Villisilmä, on Katja Ketun palkitun tarinan päähenkilö. Kätilön ammattinsa hän on oppinut ottoäidiltään Näkkälän Aunelta.

Villisilmän tarina sijoittuu vuosien 1944-1945 Lappiin. Pääasiassa kuvaus osuu aikaan, jolloin Suomi kävi vielä jatkosotaa Saksan kumppanina Neuvostoliittoa vastaan ja saksalaiset olivat Lapissa kaikkialla läsnä. Lopussa sodan kurssi kääntyy, Neuvostoliiton kanssa tulee rauha ja Saksasta vihollinen.

Villisilmä ei ole ihannenainen. Isänä punikki, ottolapseksi vieraaseen perheeseen joutunut, vikasilmäinen ja lisääntymiskyvytön. Sodan aikaan jo kolmenkymmenen paremmalla puolella. Siihen ajanhetkeen Villisilmällä oli erittäin monta handicappia. Käytännössä hän oli vanhapiika, vaikka Unton kanssa jotain yritelmää olikin. Unto ei vain oikein kiinnostanut, kuten ei ollut kukaan muukaan oikein innostanut. Ainakaan sellainen, jonka niillä avuilla olisi voinut saada.

Ja sitten tulee Johann Angelhurst, Saksalainen upseeri ja SS-sotilas. Villisilmä syttyy valokuvaajana ja toimittajana toimivalle Johannekselle. Johannes on täydellinen ja upea univormussaan. Pahaksi onneksi myös Villisilmän ottoperheen sisko Lissu ihastuu Johannekseen. Ja hänellä niitä avuja riittää. Tuleva elokuvatähti.

Johanneksen ja Villisilmän välille syntyy kuin syntyykin suhde. Johannes tekee Villisilmästä täyden. Sanoo: "Sie haiset hetelmälliselle." Mutta suhde syntyy myös Johanneksen ja Lissunkin välille. Tarina kiertää vankileiri Titovkan pahimmat systemaattisten, organisoitujen raiskausten ja ihmiskokoiden loukut, Petsamon, Pohjois-Norjan vuonon perukat, Ukrainan sota-alueet ja lopulta erään tietyn vuonon, Kuolleen miehen vuonon. Se olisi lopullinen kohtauspaikka, jos sota erottaisi Johanneksen ja Viirusilmän tiet. Ja niinhän se tekee. Mutta en kerro enempää, vaan jätän loput teille luettavaksi.

Kirja on poikkeuksellinen. Sen kieli on samaan aikaan karua, roisia, härskiä, juurevaa, fantastista ja runollista. Karmeuksien, raakuuksien ja löyhkien, joista Kettu käyttää sanaa onka, vastapainona on luonnon runollista kauneutta, rakkauden ja hekunan ihanuutta. Tarina on jokseenkin toivoa vailla, vaikka siinä selviydytäänkin. Sodan oloissa ihminen on toiselle susi ja yltää karmaiseviin tekoihin. Ihmisiltä riisutaan ihmisyys: vapaus, koskemattomuus ja ilmaisun mahdollisuus. Puolia valitaan ja puolia vaihdetaan. Kukin valitsee parhaimman kykynsä mukaan selviytyäkseen. Viirusilmä valitsee rakastamisen eikä selviytymistä. Sota generoi toisaalta raakuutta, toisaalta kiimaa. Sitä raakuutta mitä kirjassa kuvataan, ei voi tässä edes ilmaista. Silti en jättäisi kirjaa lukematta. Se on ehdottomasti suosituksen arvoinen. Kyllä ihmettelen, että Kettu ei tästä Finlandiaa eikä edes ehdokkuutta saanut.

Jos minulla jokin vertailukohta tätä tarinaa luodatessani mielessä kävi, se oli Riikka Pelon  Jokapäiväinen elämämme. Myös se on runokielinen kuvaus erikoisesta naisesta ja tämän rakkauksista Neuvostoliiton ja sodan pinteessä. Siinä missä Pelon tarina oli kuvaus järjestelmän yksilölle aikeuttamasta ahdistuksesta ja ankeudesta, tämä oli kuvaus, paitsi sodan järkyttävien olosuhteiden, myös rakkauden pakottamien omien valintojen aiheuttamasta loukusta. Samoja teemoja on käsitellyt myös Sofi Oksanen, mutta mielestäni helpommassa, ja kielellisesti kapoisemmassa muodossa kuin Kettu ja Pelo.

Kätilössä on monia tasoja ja teemoja. Se on lopulta aika hengästyttävä. Sen sijaan, että olisin sen lukenut, kuuntelin sen pätkissä pitkän ajan kuluessa autoa ajaessani. Uskon saaneeni siihen lopulta aika pintapuolisen näkymän. Vaikka todella pidin Eija Ahvon lukijaäänestä, uskon, että moni paikoin olisin itse lukiessani hidastanut vauhtia, kerrannut ja pysähtynyt miettimään. Nyt tarina eteni veturin lailla ja nyanssien makustelun sijaan käteen jäi ennen muuta tunnelma ja tarina. Mutta molemmat ovat huikeita ja suositeltavia.

Kenelle suosittelisin: Roisista, juurevasta, maagisen runollisesta kielestä nauttivalle. Suomen sotien aikaisesta historiasta, ihmisyyden olemuksesta ja rakkauskertomuksista kiinnostuneelle.

Kirja: Kätilö

Kirjailija: Katja Kettu

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2011, WSOY

Formaatti: Äänikirja

Mistä hankittu: Kirjastosta

Niin totinen Vieras

Pidin kovasti Riikka Pulkkisen kirjasta Totta ja myös Rajan luin mielelläni. Odotukset olivat siis korkealla, kun tartuin Vieraaseen.

Tarina kertoo New Yorkiin lähtevästä, elämän umpikujassa olevasta ja uskonsa hukanneesta Maria-papista. Marian tarinaa ryhdytään nykyhetken lisäksi kerimään auki muutamasta menneisyyden kohdasta. New Yorkin tapahtumien rinnalla kulkee tarina Mariasta äitinsä menettäneenä lapsena, balettia tanssivana, uskovaisena anorektikkonuorena ja lopulta voimaantuneena opiskelijana ja kiusattua tyttöä auttavana pappina. 

Teksti ei oikein ota tuulta purjeisiinsa ja sen yllä leijuu selittämätön pahaenteisyyden tuntu. Noin viidenkymmenen sivun jälkeen vaihdan lukukirjan äänikirjaan. Jospa helpottaisi. 

Pulkkinen tuo näyttämölle Marian lisäksi Jasminen, pienen maahan muuttaneen, tumman tytön ja Melanien, nykkiläisen, karismaattisen tanssinopettajan, jolla on suuri salaisuus. Miehet, Sietämätön ja Tuntematon, ovat sivurooleissa. Tapahtumat sijoittuvat New Yorkin ohella Ouluun ja Helsinkiin eikä tärkeistä teemoista ole pulaa. Käsittelyssä ovat erilaisuus, vieraus, anoreksia, usko ja sen katoaminen, uskottomuus, kiusaaminen, rituaalit, kehollisuus ja rasismi. Teksti on merkityksistä raskasta.

Äänikirjaa kuunnellessani havahdun  useaan otteeseen siihen, että minusta tuntuu kuin kuuntelisin saarnaa tai uskontunnustusta. Poljento on uskonnollinen ja kertomus on jotenkin kovin kirkollista ja totista. Välillä hyvin akateemistakin. Vaikka pidän älykkäistä teksteistä, tämä kokonaisuus ei minulle auennut tai antanut. Se ei tarjonnut tarttumapintaa eikä samaistumisen kohdetta. Ehkä syynä on heikko raamatun tuntemukseni. Siinä ei ollut ilmavuutta eikä huumoria. 

Tunnollisesti puursin äänikirjan loppuun, kunnollista katharsista ei oikein tullut, vaikka lopussa tarinat solmittiin yhteen. Tämä on teemoiltaan painava teos, mutta kovin ryppyotsainen ja niin täynnä kaikkea, että lukuhaluja nostattavaa jännitettä ei synny ja väsymys meinaa voittaa lukuhalut.

Kenelle: Raamattunsa tuntevalle, vähän maailmantuskaiselle pohdiskelijalle.

Kirja: Vieras
Kirjailija: Riikka Pulkkinen
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2012, Otava
Formaatti: Kovakantinen kirja ja äänikirja
Mistä hankittu: kirja saatu joululahjaksi ja äänikirja lainattu kirjastosta. 

P.S. Tämä oli ensimmäinen äänikirjani ja kuuntelin sitä autolla ajaessani. Kieltämättä kuunteleminen on hyvin erilaista kuin lukeminen ja tälle tekstinä kohtuullisen haastavalle kirjalle kuunteleminen ei varmastikaan ollut niin hyvä nautintamuoto kuin lukeminen. Mutta toisaalta tämä olisi kyllä jäänyt ilman äänikirjaa lukematta ja auto on hyvä, rauhallinen ympäristö keskittyä kuuntelemaan.

Ajattelusta, perusteellisesti

Nobelisti Daniel Kahneman kertoo jo klassikoksi nousseessa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti tavoistamme ajatella, tehdä valintoja ja päättää asioista. 

Mielemme toiminta on jakautunut kahteen erilaiseen "systeemiin". Systeemi 1 on nopea, syy-seuraussuhteita jäljittävä ja johtopäätöksiä, assosiaatioita ja kaavamaisuuksia havainnoiva intuitiivisen ajattelun puoli. Systeemi 1:en toiminta on automaattista ja osa tärkeää hengissäpysymiskalustoa. Nopeudessaan ja pinnallisuudessaan se on taipuvainen virheisiin. Toisaalta luovuus ja tunteet ovat systeemi 1:en heiniä. Systeemi 2 on kitkaisemmin toimiva looginen mieli, voisi varmaan sanoa järki. Sen käyttäminen vaatii yritystä ja energiaa ja sen toiminta on 1:stä hitaampaa. Ihminen on taipuvainen laiskuuteen ja liialliseen itsevarmuuteen ja luottaa helposti systeemi 1:en jaksamatta käynnistää raskaampaa, kyseenalaistavaa ja matemaattiseen ajattelun systeemi 2:a siitä huolimatta, että yleensä näin kannattaisi tehdä. Oikeastaan koko kirja kertookin siitä, miksi systeemi 2:sta pitäisi viitsiä käyttää enemmän ja kuinka helposti systeemi 1 ottaa vallan ja johtaa meidät hankaluuksiin.

Meillä on taipumus ajatella ennakoitavasti ja systeemi 1:en automaattisiin toimintoihin perustuen.  Esimerkiksi priming-ilmiössä vastikään saadut tiedot ja asian tuttuus vaikuttavat päätelmiimme saman aihepiirin asioista. Jos olemme kuulleet vastikään puhuttavan taivaasta, olemme pyydettäessä taipuvaisia täydentämään sanan _UU sanaksi KUU pikemmin kuin sanoiksi SUU tai PUU. Mainonta ja vaikkapa poliittinen vaikuttaminen hyödyntävät primausta. Kirjassa on esitelty lukuisia muita vastaavia ilmiöitä: priming-vaikutukseen perustuva ankkurointi, tuttuuden tunteesta johtuva muistamisen tai totuuden illuusio, asian intensiteetin sovittaminen toiseen asiaan (intensity matching) ilman, että asiat olisivat keskenään vertailukelpoisia, kysymyksen korvaaminen alitajuisesti toisella helpommalla kysymyksellä, visuaalisiin esityksiin liittyvä perspektiiviharha, 3D-heuristiikka ja tunneheuristiikka. Kokemuksen keston huomioimatta jättäminen (duration neglect) johtaa esimerkiksi siihen, että olemme virheellisesti taipuvaisia valitsemaan yhden huippuhetken pikemmin kuin pitkäkestoisen kohtuullisen onnen. Näistä johtuen se mitä näemme ei ole koko totuus vaan sekoitus totuutta ja omia vinoutumaan taipuvaisia havaintojanne.

Siinä missä systeemi 1 toimii hyvin kepeässä ja iloisessa mielialassa, systeemi 2:n toiminta edellyttää tarkkaavaista ja epäilevää mieltä. Itseasiassa se toimii paremmin, kun ajattelussa on kitkaa ja hankaluutta ja koko olemisessa lievää epämukavuutta. Tätä havainnollistettiin kokeella, jossa yksi ryhmä oppilaita teki yksinkertaisia laskutehtäviä, jotka olivat selkeästi kirjattuja ja toinen ryhmä teki epäselvällä, tuhruisella kirjoituksella annettuja tehtäviä. Tuhruisen korjoituksen oppilaat saivat parempia tuloksia, koska joutuivat ponnistelemaan alkujaankin ymmärtääkseen tekstiä. Ylipäätään ajattelu pyrkii helppouteen (cognitive ease), menemään sieltä missä aita on matalin, ja analyyttisen systeemi 2:en käyttäminen vaatii pienen epämukavuuden (cognitive strain) sietämistä.

Hyvä uutinen on se, että tilanteita, joissa näillä ajatuskuvioilla on taipumusta ilmetä on mahdollista oppia tunnistamaan ja ennakoimaan niitä. Harmillisesti kyllä niiden ilmeneminen ja vaikutukset on helpompi tunnistaa toisilla kuin itsellä. Epäileminen, harkinta, asian kertaalleen pohtiminen ja laskeminen tai asian ajatteleminen tilastollisesta näkökulmasta ovat johtopäätöksiä vetäessä, vertailtaessa ja päätettäessä aina kannattavia. Kirjassa esitetään myös ajattelumalleja, joilla tiettyjä mekanismeja voi joko hyödyntää (esim. priming ja ankkurointi neuvottelutilanteissa) tai väärinkäytön havaita ja sitä vastustaa, kun ei halua joutua väärin perustein vaikutetuksi tai tehdä huonoja päätöksiä (esim. ankkuroinnin vastustaminen tietoisella tiedon keruulla ja prosessoinnilla). 

Yksi luku on käytetty valintatilanteisiin ja ihmisen taipumuksiin toimia niissä. Merkille pantavaa on ihmisen yleinen taipumus karttaa riskiä, myös sellaisissa tilanteissa, joissa riskinotto olisi järkiperäisesti ajatellen kannattavaa. Toinen yllättävä seikka on taipumuksemme turvallisuushakyisesti pitäytyä oletusasetuksissa. Valintatilanteissa otamme mieluummin annetun tai vanhan hyväksi koetun mallin kuin jotakin "uutta", vaikka uuden valitseminen olisi kokonaisuuden kannalta järkevämpää. Ensimmäisen tarjouksen tekijällä on näin ollen aina etulyöntiasema.

Esitetyt ajattelun ilmiöt perustuvat kokeelliseen psykologian tutkimukseen, jota kuvaillaan ilmiöiden yhteydessä. Luonnontieteilijälle menetelmät vaikuttavat päteviltä. Tieteenalan suhteellinen nuoruus johtanee siihen, että  ilmiöit ja niiden taustalla olevat mekanismit vielä ajan myötä tarkentuvat. Uudet kokeelliset tutkimukset ja aivotoiminnan kuvantamismenetelmät tuottanevat lisää tietoa.

Henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan edistämiseen kirjan tiedoista on hyötyä. Aarrekarttojen toiminta perustunee priming- ja ankkurointivaikutuksiin. Muisti on valikoiva ja se millaista tarinaa elämästään itselleen kertoo on hyvinvoinnille ratkaisevaa. Tieto siitä, että meillä on taipumus liian nopeisiin ja usein vääriin johtopäätöksiin kirittää tarkempaan pohdintaan etenkin valinta- ja päättämistilanteissa. Se, että valintatilanteissa olemme alttiita laiskuuteen ja aktiivisten päätösten välttämiseen kannustaa miettimään ovatko oletusasetukset tai lähtötarjoukset eri tilanteissa kuitenkaan meille suotuisia ja päättämään toisin. Tieto siitä, että riskinotto tuppaa kivistämään mieltämme tsemppaa ottamaan riskin joka tapauksessa, jos voittomahdollisuudet ovat hyvät - ja tekemään tarvittavat riskin ja voittomahdollisuuksien arvioinnit.

Kirjan lopussa Kahnemann antaa esimerkkejä ja pohtii kuinka päättäjät voisivat hyödyntää kirjan tietoja. Esimerkit ovat kovin amerikkalaisia ja Kahnemann liputtaa rationaalisen ihmisen ja mahdollisimman vähäisen säätelyn puolesta libertarianismin hengessä.

Toivon, että tätä kirjaa eivät lue ainoastaan markkinamiehet tai poliittiset strategit vaan myös ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien pohtijat ja etenkin sellaisen tiedon viestijät. On hyvä ymmärtää kuinka ihmismieli toimii, kun yrittää viestiä vaikeita ja monimutkaisia asioita haluttomille vastaanottajille.

Kenelle suosittelisin: Lukurauhaa omaavalle, mielen toiminnasta ja ajattelusta kiinnostuneelle.

Kirja: Thinking, Fast and Slow (Ajattelu nopeasti ja hitaasti)
Kirjailija: Daniel Kahneman
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2011, Penguin books
Formaatti: Pokkari

Mistä hankittu: Ostettu Arlandan lentokentältä

Vimmaista hupitarinaa synkkien ihmisten Vittulasta

Jos kirjoittaisin kirjoja, haluaisin osata kirjoittaa sellaisia kirjoja kuin Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Osaisin olla samaan aikaan tarkkanäköinen, superhauska, synkkämielisyyttä lempeydellä ja huumorilla kuvaava, väkivaltaista kansanluonnetta valoksi kääntävä, naivi ja huipputerävä. Tämä Mikael Niemen kirja riipaisee vatsanpohjasta ja kouraisee munasarjoista.

Kirjan kertoja on nuori poika, joka tarinan myötä varttuu nuoreksi mieheksi. Kasvukumppanina on  uskonnollisväkivaltaisen isän poika Niila. Yhdessä pojat kokevat hurjia torniojokilaaksolaisessa Pajalassa ja sen lähiympäristössä. Tai hurjia ja hurjia, ehkä kuitenkin aika tavallisia poikien juttuja, mutta tapa, jolla tapahtumat on kuvattu on vailla vertaa. Ja kyllä suomalaisuudesta, ruotsalaisuudesta ja Tornionjokilaakson ainutlaatuisesta ympäristöstä ja ihmisistä keittyy kasaan kerrassaan erikoinen kiisseli.

Kuvaus siitä kuinka maailma vyöryy Pajalaan Beatlesien muodossa ja herättää uinuvan syrjäseudun nuorison ennenkokemattomaan paloon on hieno. Kahdelle nörtähtävälle pojalle rock ja soittaminen toimii kuin voimaravinne. Musiikki pyyhkäise heidät tulva-aallon lailla virtaansa ja heittää lopuksi pojat estradille vimmaiseen esiintymiseen.  

Oikeastaan kirja on jonkin sortin ylistyslaulu Tornionjokilaakson meänkieliselle, karulle pohjoiselle seudulle. Ihmiset ovat siellä hiljaisia, sisäänpäinkääntyneitä ja väkivaltaisia. Viina parantaa tilannetta jonkin verran, paitsi jos on lestadiolainen. Tuli hinku päästä tutustumaan tuohon myyttiseen seutuun.

Nauran harvoin ääneen, kun luen. Tätä Mikael Niemen huikeaa teosta lukiessani röhönauroin tämän tästä. Luin kirjaa ollessani niin Lapin tunturivaelluksella kuin saaristossakin, ja kulloisetkin seuralaiset taisivat pelästyä naurukohtauksiani. Luin heille myös ääneen parhaita katkelmia

Kirja on kuuluisa ja palkittu eikä totisesti syyttä. Olen niin tyytyväinen, että sain viimein tartuttua tähän. Kirja on kyllä sen verran ajaton, että siihen tarttumista ei ole syytä empiä, jos hyvä kirjallisuus, syvällisyys ja huumori samassa paketissa kiinnostaa.

Kenelle suosittelisin: Kenelle tahansa, mutta varsinkin suomalaiselle ja ruotsalaiselle. Ehkä norjalaisellekin.

Kirja: Populaarimusiikkia Vittulajänkältä
Kirjailija: Mikael Niemi (suomentanut hienosti Outi Menna)
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2000, Like pokkari
Formaatti: Pokkari

Mistä hankittu: Ostettu Akateemisen alesta