lauantai 27. syyskuuta 2014

Puuduttava satavuotias

Tämän tarinan alkukoti on Forrest Gump -elokuvassa. Se on sen ruotsalainen versio, joten siihen on sotkettu hippunen Stig Larson -meininkiä.

Satavuotias Allan Larsson karkaa ahdistavasta vanhainkodistaan omana syntymäpäivänänsä. Siitä alkaa hurja reissu, johon sekaantuu niin rikollisia, rahaa, ruumiita kuin yksi elefanttikin. Rinnan tämän 2000-luvun tripin kanssa kulkee Allanin tapahtumien täyteinen elämäntarina ja 1900-luvun historian pikakelaus. Allan tekee tuttavuutta niin Francon, Trumanin, Stalinin kuin Maonkin kanssa. Hän matkaa Itämerellä sukellusveneessä ja siirtää ydinpommin valmistusohjeet jenkeiltä Neuvostoliittoon.

Forrest Gumpin tapaan Allan on yhden sortin höppänä, joka osuu historian ratkaiseviin kohtiin ja saa aikaiseksi odottamattomia tapahtumaketjuja. Jos nyt jokin kohta, niin historiakohdat ovat edes jossain määrin kiinnostavia.

Vaikka tämä kirja on sinänsä ihan moitteeton ja monelle varmaan hauskakin, minulle se ei tarjonnut mitään tarttumapintaa. Puursin sitä läpi kuukausi kaupalla ja se ei vaan napannut. Mutta monelle muulle se tarjoaa varmasti hupia.

Kenelle: Geriatriaan vähän toisenlaista näkökulmaa hakevalle, historian kevyestä pikakelauksesta innostuvalle.

Kirja: Satavuotias, joka katosi
Kirjailija: Jonas Jonasson (suomentaja Raija Rintamäki)
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2009, WSOY kustantaja
Formaatti: Pokkari
Mistä hankittu: Lainattu siskolta

Mannerheimin tarina mehukkaasti paketoituna

Jonathan Clements on puristanut Carl Gustav Emil Mannerheimin koko elämän runsaat kolme sataa sivua käsittävään pokkariin.

Toimittajamaisella otteella Clements kuvaa Mannerheimin vaiheita. Hänen lapsuutensa Louhisaaren kartanossa Venäjän suuriruhtinaskunnassa oli tasapainoinen. Nuoruus oli vähän kuriton ja se päättyi ristiriitaiseen päätökseen lähteä Venäjän armeijan koulutukseen Pietariin. Sekä oleskelu Pietarissa tsaarin palveluksessa että Mannerheimin osallistuminen Japani-Venäjä -sotaan 1905-1906 kuvataan tulevaisuuden tapahtumia pohjustaen. Keski-Aasian tutkimus- ja vakoilumatka käydään läpi aika seikkaperäisesti aina Dalai Laman kanssa tapahtunutta kohtaamista myöten. Mannerheimin osallistuminen ensimmäiseen maailman sotaan 1914-1918 Venäläisten joukoissa Puolassa sekä paluu Suomeen ja lopulta nousu ratkaisevaan asemaan ensin kansalaissodassa valkoisena kenraalina ja lopulta jatkosodassa koko kansan marsalkkana kerrataan kaikki kiinnostavasti.

Erityisen kiinnostavaa Mannerheimia syvällisemmin tuntemattomalle oli kuvaus Mannerheimin parivuotisesta matkasta Keski-Aasiaan vuosina 1906-1908. Matkan tarkoituksena oli selvittää Kiinan rajaseutujen tilannetta tsaaria varten. Mannerheim oli aina ollut kiinnostunut tutkimusmatkailusta ja hänen ihailemansa "ruotsalainen" tutkimusmatkailija Adolf Nordenskjöld oli perhettä, isän siskon mies. Sekä tutkimusmatkailua että vakoilua auttoi se, että Mannerheim oli taitava kartanpiirtäjä. Antropologin peiteammatissa Mannerheim saattoi huomiota herättämättä kerätä tietoja Kiinan rajaseuduista ja koota samalla myös kulttuuriantropologista aineistoa. Lähtemällä Keski-Aasian matkalle Mannerheim sai etäisyyttä ja eräänlaisen katkon veitsenterällä olleeseen uraansa Venäjän armeijassa. Venäjän tsaarin hovissa chevalier-ratsukaartissa edennyt ura joutui vaakalaudalle tsaarin suosion romahtaessa ja bolshevismin nostaessa päätään.

Olin kuvitellut Mannerheimin veljeilleen saksalaisten kanssa, kävihän Hitlerkin hänen 75-vuotissyntymäpäivillään vuonna 1941. Tämän kirjan mukaan Marski ei pitänyt saksalaisista,  ja pyrki pitämään Suomen kaikin tavoin erossa Saksasta, toisin kuin kotimaan poliitikot. Sen sijaan Mannerheim olisi halunnut lähteä sotimaan Petrogradiin taistellakseen bolshevismia vastaan. Se on jäi edelleen ihmetyttämään, että Mannerheimiä ei sodan jälkeen tuomittu sotasyyllisenä, vaikka hän oli Suomen armeijan ylipäällikkö sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja poliittiset johtajat tuomittiin. Lukiko Neuvostoliitto palvelusajan Venäjän armeijassa tai hänen roolinsa sodan lopettamisessa jotenkin Mannerheimin hyväksi?

Ihmisenä Mannerheim oli tämän kirjan perusteella kunnianhimoinen, stoalaisen kurinalainen, hevosia rakastava, perhe-elämässään epäonnistunut aatelinen kosmopoliitti, jolla oli lopulta runsaasti kokemusta ja strategista vainua. Mannerheim vaikutti ihmiseltä, joka oli onnellisimmillaan ja parhaimmillaan koettelemusten keskellä ja vähän epämukavissa olosuhteissa. Hän oli selkeä vastuunkantaja ja sotilas pikemmin kuin poliitikko. Elämänsä loppupuolella hän ryhtyi hyväntekijäksi ja perusti Mannerheimin lastensuojeluliiton.

Luin kirjan osana Pressakirjakerho-harrastustani ja täytyy myöntää, että kirja muutti ajatuksiani Mannerheimista. Minulle tämä Mannerheimintien ratsastajapatsaan herra on edustanut aatelista, suomea taitamatonta sotajohtajaa, joka on leijaillut jossain kaukana tavallisen suomalaisen yläpuolella. Suomi oli kuitenkin kosmopoliitille Mannerheimille kotimaa, jonka puolesta hän oli valmis useaan otteeseen laittamaan peliin lahjakkuutensa ja kurinalaisella asenteella hankitun pitkän kokemuksensa. Se, että hän ei puhunut sujuvaa suomea ei lopulta muodostunut sotamenestyksen esteeksi. Hän oli tottunut komentamaan vieraskielisiä joukkoja tulkin välityksellä.

Pidin siitä, että Suomea ja Mannerheimia tarkasteltiin kauempaa ja viime vuosisadan tapahtumien globaalissa kontekstissä. Tunkkainen kotimaan politiikka, joka tuppaa tukkimaan jokaisen presidenttikirjan, oli jätetty minimiin.

Ottaen huomioon, että Mannerheimin elämä oli poikkeuksellisen monipolvinen, Clements on onnistunut tiivistämään oleellisimmat ja kiinnostavimmat tapahtumat suorastaan mehukkaaksi ja tiiviiksi paketiksi.

Kenelle: Historiasta ja seikkailutarinoista kiinnostuneelle.

Kirja: Mannerheim - Presidentti, sotilas, vakooja
Kirjailija: Jonathan Clements (suomentaja Jyri Kettunen)
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Docendo
Formaatti: Pokkari
Mistä hankittu: Helsingin rautatieaseman pokkarikaupasta



maanantai 15. syyskuuta 2014

Paasikiven sihteerin kertomaa

Ryhdyin tähän teokseen osana harrastusta, Pressakirjakerhoa, jossa käymme läpi pienen ystäväjoukon kanssa presidenttiemme elämänkertoja ja siinä samalla Suomen poliittista historiaa.

Pääministereiden pitkäaikaisen sihteerin Toivo Heikkilän vuonna 1965 julkaistu muistelmateos kertaa Suomen tapahtumia ja politiikkaa aselevon jälkeisinä vuosina 1944-48. Erityisesti kerronnassa käydään läpi Juho Kusti Paasikiven roolia sodan jälkeisinä riskiherkkinä vuosina. Myös pääministerinä Paasikiven jo presidentiksi siirryttyä toiminut Mauno Pekkala saa kirjassa osansa.

Sodan jälkeiset vuodet olivat sisäpoliittisesti epävakaita ja vaativat Paasikiveltä paljon. Ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä. Hänhän oli jo vanha - ja (ehkä myös) haluton - mies presidentiksi ryhtyessään. Hän nautti kuitenkin yleistä luottamusta ja oli poliittisesti taitava. Sitä myöten hän kykeni myös pitämään sisäpoliittisen hajoamisalttiin hallituspaletin kasassa. Sotasyyllisyyskysymyksen ratkominen esitetään Paasikiven uran raskaimpana tehtävänä, joka vaati huimaa kykyä tasapainotella erilaisten sisä- ja ulkopoliittisten odotusten välillä.

Kirjan loppuhuipentumana on kuvaus YYA-sopimuksen solmimisesta ja sitä edeltäneistä neuvotteluista. Niissä tavoitteena oli varmistaa, että Suomi säilyttää liikkumavapautensa eikä ajaudu allekirjoittamaan maata poliittisesti Neuvostoliittoon kahlitsevaa sopimusta, kuten Itä-Euroopan maat olivat tehneet.


Läpi kirjan hahmottuu kuinka Paasikivi teki todeksi tavoitettaan pitää Suomi suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella.

Teos on ajankohtainen. Suomella on jälleen naapurissaan arvaamaton, provokatiivinen ja kiero suurvalta, jonka kanssa täytyy elää - maantieteellemme, kun emme mitään voi ja tosiasiat täytyy tunnustaa. Suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella pysymisellä ainakin ja sotilaallisella liittoutumattomuudellakin lienee edelleen arvonsa. Samoin sillä, että Suomen johtajilla on henkilökohtaisia kontakteja naapurimaan johtoon heidän arvaamattomuudestaan huolimatta ja riippumatta siitä, että Suomi on nyt osa EU:a. Suomen asioita hoidettiin hyvään suuntaan maiden johtajien henkilökohtaisilla suhteilla sodan jälkeisinäkin vuosina. Nytkin tuntuisi rajoittavalta pitäytyä vain EU:n kautta tehtävään yhteydenpitoon. Samaan tapaan kuin kysymys Suomen kansainvälisestä luottoluokituksesta on Suomelle kriittinen, kysymys kansainvälisten lainojen saannista ja lainojen hinnoista oli polttava välirauhan aikaan. Luotonantajat katsoivat Suomen ja Paasikiven suoriutuneen Neuvostoliiton ristipaineessa kohtuullisesti, saaneen kohtuullisen edullisen YYA-sopimuksen ja jatkoivat Suomen luotottamista YYA-sopimuksen solmimisesta huolimatta.

Erityisesti minua kiinnosti Paasikiven persoona ja kasvutarina sekä mehevät anekdootit, joita uskottu sihteeri sisäpiiristä saattaisi kertoa. Kirja antoi kuitenkin aika vähän vihiä Paasikivestä ihmisenä. Paasikivi oli älykäs ja erittäin kokenut.  Hän oli hötkyilemätön lainoppinut ja talousmies eikä juurikaan tullut päivänpolitiikassa vaikutetuksi eri poliittisten ryhmien taholta. Hän oli myös voimakastahtoinen persoona ja sai kovaäänisiä raivokohtauksia ja tarpeen vaatiessa läksytti tielleen sattuvia pidäkkeettömästi. Paasikivi käytti voimakasta ilmaisutapaansa myös laskelmoivasti ja saattoi eduskunnalle puhuessaan tehdä harkittuja ylilyöntejä odottaessaan eduskunnalta vastaavasti tietyn voimakkuuden reaktiota vastakkaiseen suuntaan. Ja yleensä hän sai eduskunnalta sen mitä odotti.

Katselin Paasikiven päiväkirjoja tämän teoksen taustalla, mutten kovin järjestelmällisesti. Kieltämättä niiden kautta olisi saanut paljon läheisempää kosketusta Paasikiven ajattelu- ja työskentelytapaan. Muutama hymynkaretta nostattava anekdootti tässä kirjassa oli, mutta välillä tuntui siltä kuin olisi lukenut valtioneuvoston istuntopöytäkirjoja. Sen verran tarkkaan ja kuivasti ministereiden kannat ja näkemykset oli kirjattu. Mitään paljastuksia tässä kirjassa tuskin tehtiin silloin, kun se julkaistiin.

Kenelle: Suomen poliittisesta historiasta kiinnostuneelle ja puoluepoliittisten kahakoiden kuvauksista nauttivalle.

Kirja: Paasikivi peräsimessä
Kirjailija: Toivo Heikkilä
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 1965, Otava
Formaatti: Kovakantinen kirja
Mistä hankittu: Isoäidin kirjahyllystä