Filmintekijä, sukeltaja, sukellustekniikan kehittäjä, merentutkija ja ympäristönsuojelija Jaques Cousteau ei esittelyjä kaipaa. Muiden ikäisteni tapaan tapitin 80-luvulla silmät ruutuun liimattunia jokaisen jakson Merten salaisuudet -sarjaa. Calypso miehistöineen ja sukeltajineen seikkaili joka jaksossanuudessa kiehtovassa paikassa ja saimme ihailla valtamerten vedenalaisia ihmeitä. Punapipoinen Jaques Cousteau ohjaili tiimiään coolisti Calypson kannelta. Hänessä oli mielestäni idolin ainesta ja taisi hänellä lopulta olla vaikutusta omaan ammatinvalintaanikin.
Cousteaun ja pitkäaikaisen toimittajayhteistyökumppaninsa Schiefelbeinin kirja on kokoelma hajatelmia Cousteaun elämän varrelta. Vaikka ensimmäiset luvut kertovat nuoruudesta ja toisen maailmansodan merivoimien sankarista sekä Cousteaun taustoista, ei kirja ole varsinaisesti elämäkerta. Pikemminkin se esittelee Cousteaun elämänfilosofiaa ja ajattelua ja ottaa voimakkaasti kantaa merten saastumiseen, luonnonvarojen ylihyödyntämiseen ja ydinvoimaan energiamuotona. Myös soveltavaa tiedettä perustutkimuksen kustannuksella pönkittävä nykypolitiikka saa kyytiä.
Kirja on suuri ylistys meriluonnolle, sen monimuotoisuudelle ja -mutkaisuudelle ja samanaikaiselle selkeydelle ja tarkoituksenmukaisuudelle, kauneudelle ja ihmeellisyydelle. Kirja alleviivaa sitä kuinka vähän yhä tiedämme vedenalaisesta maailmasta. Cousteau myös kuvaa aiempien vuosikymmenten visionäärisiä ja rohkeita merentutkimushankkeita, miehitettyjä vedenalaisia laboratorioita ja sukellusveneitä. Nykypäivänä tiedettä kuljettaa hänen mukaans eteenpäin, ei niinkään silkka uteliaisuus vaan tarve kaupallisille sovelluksille ja sotilaallinen varustautuminen.
Kirjan kantava teema on ihmisen ahneus ja tuhovoima sekä valtamerten vedenalaisen elämän surullinen köyhtyminen, yksipuolistuminen ja suoranainen tuhoutuminen. Cousteau ennätti elämänsä aikana todistaa usean vedenalaisen paratiisin tuhon. Hän kuvaa mitä pesusienten kerääjät saivat aikaan Välimerellä, korallinkerääjät Karibialla ja ylikalastus kaikilla maailman merillä. Hänen kuvansa tulevaisuudesta oli jokseenkin lohduton. Ottaen huomioon, että Cousteaun ajatukset oli kirjattu ylös jo 1990-luvulla ja kirjan jälkisanoissa kuvataan kuinka kaikkien Cousteaulle tärkeiden teemojen, merellisten luonnonvarojen riiston, ylikalastuksen, tieteen ja inhimillisten arvojen sekä ydinaseistuksen ja ydinvoiman osalta oli jo 2000-luvulla liikuttu alati huonompaan suuntaan, voi todeta, että hänen visioimansa kauhukuvat alkavat olla todellisuutta. Koralliriuttoja tuskin enää on 2050 merten happamoitumisen ja ilmastonmuutoksen takia, merten tärkeimmät ekosysteemipalvelut kärsivät jo nyt ankarasta vajaatoiminnasta, valtamerien ulapoilla kelluu valtavien saarten kokoisia roskalauttoja, kalakannoista valtaosa on joko ylikalastettu tai maksimaalisesti hyödynnetty, rannikkovedet rehevöityvät ja niiden saastuminen jatkuu, rannikot on rakennettu ja betonoitu umpeen, merilajeja katoaa ja vieraslajit, kuten meduusat valtaavat maailman meriä. Ydinvoiman lisäämisessä ollaan sentään joissakin valtioissa nähty perääntymistä, mutta ei Suomessa. Cousteaun näkemykset ydinvoiman ja ydinaseistuksen leviämisen yhteenkytkennästä, ydinvoiman kohtuuttomasta kalleudesta, riskeistä ja ratkaisemattomista ydinjätteen loppusijoitusongelmista saivat minut harkitsemaan näkemystäni ydinvoimasta.
Cousteau toteaa, että käytännössä kaikki suuret uskonnot kannustavat luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen ja ympäristönsuojeluun. Raamattu kehottaa ihmistä toimimaan paimenen tavoin luontoon ja luonnonvaroihin nähden. Buddhalaiset opettavat, että ympäristön rappio käy käsi kädessä moraalisen rappion kanssa ja shintolaisuuden ja konfutselaisuuden mukaan ihmisen ja luonnon sopusoinnun romahdus ennakoi sotaa. Hindulaisuus menee pisimmälle. Jumala on luonto. Mihin ovat nämä uskontojen opetukset hukkuneet? Ihmiskunta tuntuu ryhmittyvän yhä voimakkaampien näiden uskontojen ympärille ja niiden välinen kärhämä lisääntyy. Entä nämä hyvät luontoon liittyvät ajatukset?
Kirjan suomennos on vähän kangerteleva. Tekstissä on hämäävästi anglismeja. Paikannimistöä ei ole aina vaivauduttu suomentamaan: Bretagne on Brittany ja matalikko on kääntynyt merenalaiseksi ylängöksi. Biologinen tieto on käännetty osin asiantuntemattomasti: kelppilevät ovat kääntyneet rakkoleviksi ja merikorvat abaloneiksi. Ei suomennoksen laatu silti lukemista haittaa.
Kenelle: Maailman meristä ja ympäristön ja luonnon suojelemisesta sekä maailman kuuluisimmasta pipopäästä kiinnostuneille.
Kirja: Ihminen, orkidea ja mustekala - Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana
Kirjailijat: Jaques Cousteau ja Susan Schiefelbein (suomentanut Antti Immonen)
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2009, Green Spot
Formaatti: Pehmeäkantinen
Mistä hankittu: Partioaitasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti