maanantai 22. kesäkuuta 2015

Tuulisen saaren ihan kiva kirjakauppias

Jotkin kirjat vaan ovat kummallisia väliinputoajia. Hetkittäin ne vetävät kivasti ja antavat odottaa jotain kihelmöittävää pätkää ja toisena hetkenä ne sitten eivät ole juuri satunnaista blogitekstiä kummempaa luettavaa. Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias oli juuri tällainen kirja.

A. J. Fikry on nuori turhaantunut leski, joka on ajamassa elämäänsä karille. Hän pitää kirjakauppaa syrjäisellä saarella, joka hiljenee aina turistikauden jälkeen. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta, joka saa A.J.:n elämänhalun palaamaan ja tarinan kaaren kohoamaan. Tapahtumiin liittyy lapsi ja nainen. Ja jo siinä olisi ollut kerrakseen ja tarina olisi voinut kiertyä näiden ympärille. Kuvaan liittyy kuitenkin uusia ihmisiä ja uusia yllättäviä käänteitä.

Se oli kirjassa mukavaa, että se käsitteli kirjoja ja kirjailijoita. "Kerro minulle lempikirjasi, niin tiedän sinusta kaiken tarpeellisen", olisi voinut olla päähenkilön repliikki. Kirjan olemus ja sen eri muodot, novellit, pitkät romaanit, E. A. Poen nuoruuden teoksen harvinainen ja kallis nide, sähköisen kirjan tuleminen saivat kaikki osansa. Tarina jätti valoisan kuvan kirjan tulevaisuudesta.

Todellisia herkkupaloja en tekstistä lopulta löytänyt. Kirja oli ihan mukava. Se oli myös myönteinen ja naivi, muttei kuitenkaan yhtä fiksulla ja kihelmöittävällä tavalla kuin ranskalaiskirjailijoiden vastaavat. Mieleen tulee esimerkiksi Muriel Barberyn Siilin eleganssi, joka oli myönteinen, naivi ja fiksu yhtä aikaa, niin kuin Amelie-elokuvakin. Leppoisaa kesälukemista tämä kuitenkin oli.

Kenelle: Kesälomalaiselle tai kirjoista pitävälle lukiolaiselle.

Kirja: Tuulisen saaren kirjakauppias (The storied life of A. J. Fikry, suom. Tero Valkonen)
Kirjailija: Gabrielle Zevin
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Gummerus
Formaatti: Kovakantinen
Mistä hankittu: Saatu joululahjaksi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti