Tasapainoinen kuvaus sodan ajan Risto Rytistä

Sakari Virkkusen presidenttikirjojen sarjan viides, Risto Rytiä käsittelevä osa keskittyy sotavuosiin 1939-1944. Nuoren neron, Risto Rytin nousua talouselämän ja politiikan huipulle sivutaan vain johdannossa. Kirjassa keskitytään hahmottamaan Rytin toimintaa ja ajattelua sodanajan presidenttinä. Teos kuvaa selkeästi ja tiiviissä muodossa Suomen karmaisevaa asemaa kahden pahan, Natsi-Saksan ja kommunistisen Neuvostoliiton välissä maailmanpolitiikan myrskyvuosina. Oman höysteensä vaikeuksiin tuovat länsimaat, Iso-Britannia ja Yhdysvallat sekä naapurimaa Ruotsi. Henkisesti Suomi lukeutui niiden joukkoon, mutta myös ne hämmensivät maailmanpoliittista soppaa ja vaikuttivat Suomen asemaan sekä suoraan että välillisesti. Poliittisella johdolla oli valittavanaan pääsääntöisesti vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja. 

Vaikka muutakin on esitetty, Ryti ei näyttäydy tässä kirjassa saksanmielisenä. Saksan liittolaisena Suomi pysyi pakon edessä, sillä Saksa tarjosi kipeästi tarvittua sotilas- ja elintarvikeapua. Kesällä 1944 Rytin von Ribbentropin kanssa solmima sopimus, jonka mukaan Suomi edelleen taisteli Saksan rinnalla eikä aikoisi tehdä erillisrauhaa NL: n kanssa oli sekin pakon sanelema, vaikka Saksan sotaonni oli jo kääntynyt ja NL aloittanut rauhantunnustelut Suomen kanssa. NL vyörytti joukkojaan Kannaksella ja Helsingin arveltiin tulevan vallatuksi heinäkuussa. Samaan aikaan oli ilmassa myös mahdollisuus, että Saksa valtaisi Helsingin, jos se ottaisi nokkiinsa Suomen pyrkimyksistä irtautua sodasta. Ryti uhrasi tulevaisuutensa tekemällä sopimuksen Ribbentropin kanssa omissa nimissään, näin varmistaen Saksan sotilasavun Kannakselle ja ruokatoimitusten jatkumisen. Tämä oli kaksinaamaista pelaamista, mutta mitä muuta kahden pahan välissä oman maan säästämiseksi olisi voitu tehdä. Rytin kannalta seuraukset olivat tunnetut: sotasyyllisyys, vankeus ja sittemmin kansakunnan marttyyrin ja sankarin asema. 

Siinä missä Kekkosta leimasi opportunismi ja energisyys, Paasikiveä pessimismi ja poliittinen taituruus ja Mannerheimia kurinalaisuus ja keikarimaisuus, Rytiä voi ajatella tämän kirjan perusteella luonnehtineen pidättyvyys, niukkahenkisyys ja asiakeskeisyys. Häntä ei voi sanoa sosiaaliseksi, vaan asiat tulivat ensin. Ihmissuhteiden hoitoon häneltä ei liiennyt aikaa eikä tarmoa, elleivät isänmaan asiat niin vaatineet. Tunteitaan hän ei esitellyt eikä hänellä ollut erikoisia tapoja. Ryti oli viileä, etäinen, säntillinen ja maansa asiolle omistautunut, ja vaimonsa tavoin fatalisti. Tätä kuvaa hyvin se, kuinka Rytit Helsingin pommitusten aikaan tuskin vaivaantuivat väistymään ikkunan ääreltä turvallisempia tiloja kohti, kun väestö istui pommisuojissa.

Jos ei ollut helppo Paasikiven ja Mannerheimin suhde, ei sitä ollut liioin Rytin ja Mannerheimin suhde. Rauhanneuvottelujen ja Mannerheimin prsidenttiyden jo sarastaessa vuonna 1944 Ryti suomi Mannerheimin mielialojen vaihtelevuutta "Mannerheim ajattelee liiaksi omaa nekrologiaan ja sitä, missä valossa hän tulee esiintymään jälkimaailmalle." Myös Rytin ja Kekkosen suhde oli Kekkosen puolelta katkeruuden sävyttämä, olihan Kekkonen työnnetty syrjään. Ryti vaikutti sodan loppua kohti kuitenkin tunnustavan yritteliään Kekkosen kyvyt.

Silmiinpistävää tässä poliittisessa aikakaudessa on jälleen se, että naisilla ei vaikuttanut olevan tehtävää eikä asemaa jatkosodan politiikan ytimessä muutoin kuin miesten tukijoina, kumppaneina ja taustajoukkoina. Virkkunen viittaa kyllä muutamaan otteeseen Sylvi-Kyllikki Kilven, sosiaalidemokraattien kansanedustajan sanomisiin, mutta kaikki määräävissä poliittisissa asemissa olleet kirjassa käsitellyt henkilöt olivat miehiä. Tänä päivänäkin ulkopolitiikan harrastus on miesvaltaista, vaikka tutkijoiden joukosta jopa julkisuudessa esiintyviä naisia löytyy. Mistäköhän mahtaa kiinnostuksen, pyrkimättömyyden tai pääsemättömyyden syy johtua? Politiikka ylipäätään on onneksi kuitenkin tasa-arvoistunut.

Nykypäivään verrattuna tiedonkulku ja päätöksenteko oli hidasta. Etenkin rauhantunnustelujen viestintä hallitusten välillä eteni kummallisia reittejä, diplomaattien ja erilaisten kätyreiden, lähinnä diplomaatteja tai hallituksia lähellä olleiden tiedotusvälineiden edustajien kautta. Se vaikutti virhealttiilta ja hitaalta. Päätöksiä tehtäessä asioita saatettiin keskusteluttaa ja hauduttaa päiviä ja viikkoja, mikä nykypäivän nopeaa reagointia vaativassa maailmassa tuntuu mahdottomalta. Usein myös pelattiin aikaa, mikä oli ja on normaalia. Toisaalta propaganda ja mielialojen seuranta olivat sodanajan arkipäivää Suomessakin.

Pidän Sakari Virkkusen tyylistä. Hän kuvailee kohdettaan asiallisesti, laajaan tietoaineistoon perustuen, valottaen aikakauden, päähenkilön ja presidentin toimikauden kannalta keskeisiä tapahtumia. Teksti on tarkoitettu tavalliselle tallaajalle eikä asiantuntijalle, mikä tekee siitä mukavaa lukea. Virkkusen presidenttikirjasarjan teoksissa on inhimillinen ote. Rytin kohdalla kuvaillaan hänen ja Gerda -vaimon läheistä suhdetta, Gerdan spiritismiharrastusta, kirjeenvaihtoa lasten, Niilon ja Henrikin, kanssa ja tyttären Evan lääketieteen opintoja. Hauska on kohtaus, jossa Ryti pysähtyy matkalla päämajaan Mikkeliin antamaan pojalleen Niilolle paketin, jossa on Gerdan pojantyttärellensä Helsingistä lähettämä potta, jollaisista Otavassa oli pulaa. Myös Rytien säntillinen elämäntapa etenkin ruoan ja säännöstelyn suhteen käy ilmi. Usea Rytien vieras toteaa Rytien tarjoilut niukaksi, suorastaan spartalaiseksi, vaikka samaan aikaan Mannerheim päämajassaan harrasti kulinaarisia nautintoja. Sundmalmiin, Helsingin ulkopuolella sijaitsevaan maapaikkaansa, Rytit sentään matkasivat säännöllisesti saadakseen lepoa sodan ja päätöksenteon rasituksilta.

Kenelle: Suomen presidenteistä, poliittisesta historiasta ja jatkosodan aikaisen Suomen tapahtumista kiinnostuneille.

Kirja: Ryti - Myrskyajan presidentti

Kirjailija: Sakari Virkkunen

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 1985, Otavan presidenttisarjan viides osa

Formaatti: Kovakantinen

Mistä hankittu: Mummin kirjahyllystä