Donna Tartin Pulizer-palkitun Tiklin alku on tavattoman tahmea. Theo-pojan ollessa äitinsä kanssa New Yorkin modernin taiteen museossa museoon tehdään pommiattentaatti. Theon äiti kuolee, Theo selviää ja tapahtuu muutakin kirjan tarinalle tärkeää. Vaikka tämä attentaattikuvaus luo pohjan koko tarinalle, se tuntui kestävän ikuisuuden. Raunioiden, valojen, äänten, tuoksujen ja tunteiden kirjon kuvaus on hieno, mutta väsyttävän tarkka. Mutta koska tuo alku on tarinalle tärkeä, kannattaa jaksaa sinnitellä sen läpi. Sen jälkeen tarina lähtee käyntiin.
Vaikka se otti aikaa, lopulta ihastuin kirjan päähenkilöön Theoon. Theo vaalii suurta, rikollista salaisuutta ja hänen elämäänsä määrittävät pettymykset, saavuttamaton haave ja suru, silti hän on sympaattinen, jännä ja vetovoimainen ja sai minut puolelleen. Lisäksi hän ymmärtää kauneuden ja taiteen päälle, mikä ei koskaan ole miehelle hullumpi ominaisuus.
Theo päätyy ensin ystävän perheen huostaan ja lopulta länteen uhkapeluri-isänsä luo. Oikeastaan huostasta tai hoivasta ei voi puhua. Niitä Theo ei saa. Pienestä asti hän selviää itse ja omillaan. Nevadassa kuvaan astuun toinen kirjan päähenkilöistä, ukrainalaista alkuperää oleva Boris. Hän on Theon vastakohta, huoleton, slaavilainen, päätön ja villi. Silti jopa nuoressa Theossa ja Boriksessa kaikkien huumeseikkailujen keskellä on syvyyttä. Erinäisten mutkien kautta tarina palaa New Yorkiin ja Theo astuu antiikkikauppiaiden maailmaan.
Vaikka se otti aikaa, lopulta ihastuin kirjan päähenkilöön Theoon. Theo vaalii suurta, rikollista salaisuutta ja hänen elämäänsä määrittävät pettymykset, saavuttamaton haave ja suru, silti hän on sympaattinen, jännä ja vetovoimainen ja sai minut puolelleen. Lisäksi hän ymmärtää kauneuden ja taiteen päälle, mikä ei koskaan ole miehelle hullumpi ominaisuus.
Theo päätyy ensin ystävän perheen huostaan ja lopulta länteen uhkapeluri-isänsä luo. Oikeastaan huostasta tai hoivasta ei voi puhua. Niitä Theo ei saa. Pienestä asti hän selviää itse ja omillaan. Nevadassa kuvaan astuun toinen kirjan päähenkilöistä, ukrainalaista alkuperää oleva Boris. Hän on Theon vastakohta, huoleton, slaavilainen, päätön ja villi. Silti jopa nuoressa Theossa ja Boriksessa kaikkien huumeseikkailujen keskellä on syvyyttä. Erinäisten mutkien kautta tarina palaa New Yorkiin ja Theo astuu antiikkikauppiaiden maailmaan.
Yksi Tiklin ydinteema on sattuma. Se kuinka kohdalle osunut satunnainen ja erittäin epätodennäköinen tapahtuma voi suistaa elämän totaalisesti raiteiltaan ja toiseksi. Kuinka ihminen selviytyy ja mitä hänelle tapahtuu? Kun mullistava romahdus tapahtuu lapselle, siitä tulee elämää määrittävä tekijä. Sitä kantaa mukanaan kuin varjoa. Se on aina läsnä. Vain saman kokoneet voivat ymmärtää ja muiden kanssa varjosta ei kannata edes puhua.
Tiklissä kaikilla on salaisuutensa ja valheensa, ja pettymykset ovat luonnollinen osa elämää. Theon suuri salaisuus ja petos ajavat lopulta kuoleman rajalle ja tapahtuu käänne. Lopussa Theo pohtii elämää: "A great sorrow, and one that I am only beginning to understand: we don't get to choose our own hearts. We can't make ourselves want what's good for us or what's good for other people. We don't get to choose the people we are". Amerikkalaisessa kulttuurissa kehotetaan ajattelemaan isosti ja jahtaamaan unelmia, seuraamaan sydämen osoittamaa tietä. Theon kysyykin, että mitä sitten, kun sydämen osoittama tie johtaa tappioon ja tuhoon.
Tiklissä kaikilla on salaisuutensa ja valheensa, ja pettymykset ovat luonnollinen osa elämää. Theon suuri salaisuus ja petos ajavat lopulta kuoleman rajalle ja tapahtuu käänne. Lopussa Theo pohtii elämää: "A great sorrow, and one that I am only beginning to understand: we don't get to choose our own hearts. We can't make ourselves want what's good for us or what's good for other people. We don't get to choose the people we are". Amerikkalaisessa kulttuurissa kehotetaan ajattelemaan isosti ja jahtaamaan unelmia, seuraamaan sydämen osoittamaa tietä. Theon kysyykin, että mitä sitten, kun sydämen osoittama tie johtaa tappioon ja tuhoon.
Toinen kirjan teema on kysymys hyvien ja pahojen tekojen seurauksista. Oikeuttaako alkuperäistä pahaa suurempi lopun hyvä alkuperäisen pahan teon? Tikli tuntuu kyseenalaistavan ajatuksen siitä, että pahoista teoista seuraa aina pahaa ja hyvistä teoista seura aina hyvää. Lopun kliimaksikohdassa on huikean hieno, jotenkin elokuvamainen kohtaus, jossa Boris saarnaa Theolle hyvän ja pahan olemuksesta. Hänen mukaansa Theo näkee kirkaana vain hyvän ja pahan eikä mitään siltä väliltä, vaikka suurin osa elämää sijoittuu siihen väliin. Hän vetoaa Raamatun tarinaan varkaasta, joka varastaa köyhältä leskeltä, tekee hyviä sijoituksia ja palaa ja palkitsee lesken avokätisesti ja viittaa Dostojevskin Idioottiin.
Tarttin Tiklin tarina voisi olla mikä tahansa dekkaritarina, mutta sitä se ei ole. Siinä on ajankohtaisuutta ja samalla se pureutuu syvälle ihmisyyden ikiaikaisiin kysymyksiin, rakkauteen, petokseen ja kykyyn nauttia kauneudesta ja nähdä siinä merkitystä. Taide luo yhteyden erilaisten maailmojen ja eri ajankohtina elävien ihmisten välille. Lopulta vain sillä on merkitystä. Muu on orgaanista ja ajautuu vääjäämättä kohti menetyksiä ja lopulta kuolemaa.
Tarttin Tiklin tarina voisi olla mikä tahansa dekkaritarina, mutta sitä se ei ole. Siinä on ajankohtaisuutta ja samalla se pureutuu syvälle ihmisyyden ikiaikaisiin kysymyksiin, rakkauteen, petokseen ja kykyyn nauttia kauneudesta ja nähdä siinä merkitystä. Taide luo yhteyden erilaisten maailmojen ja eri ajankohtina elävien ihmisten välille. Lopulta vain sillä on merkitystä. Muu on orgaanista ja ajautuu vääjäämättä kohti menetyksiä ja lopulta kuolemaa.
Tikli on jollain tavalla ihmeellinen. Ensin sitä lukee vähän vastentahtoisesti, sitten henkilöt alkavat kiinnostaa ja tapahtumien miljöö miellyttää. Lopulta tarina imee virtaansa pyörteen lailla. Tiklin tunnelma on ainutlaatuinen. Siinä on aavistus jotain samaa kuin David Lynchin elokuvissa, aavistus surumielisyyttä, värien selkeyttä ja kauneutta, odottava tunnelma. Kieli on hiottua ja Donna Tarttin runoilijuus kuultaa läpi.
Kenelle: Vetävästä tarinasta, hienosta kielestä, nyansseista, kauneudesta ja kulttuurin merkityksestä viehtyneelle.
Kirja: The Finch (Tikli)
Kirjailija: Donna Tartt
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2013, Little, Brown
Formaatti: Kindle e-kirja
Mistä hankittu: Amazonista
PS. Olen kovasti viehtynyt kevyeen ja pieneen Kindle-lukulaitteeseeni. Samat tekstit iPadin tai puhelimen ruudulta eivät ole Kindlen käyttömukavuuden veroisia. Kindlen ruutu on matta ja yksinkertainen, siinä on paperin tuntu. Voi kun saisin kirjoja suomeksi Kindlelle! En kaipaa itselleni ja asuntoani täyttämään yhtään uutta kapinetta ja olisi hienoa, jos kaikki kirjani olisivat sähköisiä. Se vain ei ole mahdollista, kun suomenkielinen tarjonta on niin surkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti