lauantai 18. lokakuuta 2014

Tarinan voimasta, heimoista ja politiikasta

Juhana Torkin Tarinan valta - Kertomus luolamiehen paluusta on viimeistelty teos tarinan olemuksesta, käyttötavoista ja -mahdollisuuksista. 

Tarina on merkitystä ja tunnetta ja sillä on tietty tunnistettava hahmo tai muoto. Usein tarina kuvaa ongelman tai ongelmavyyhdin ja antaa ratkaisun. Kun tarinan päähenkilö, protagonisti, on kiinnostava tai voimme samaistua häneen tutkimme hänen kauttaan omaa suhdettamme elämään ja samalla voimme myös oppia jotain.Ihminen on virittynyt lumoutumaan tarinoiden loihtimista näyistä ja tarinoilla on syvällinen tehtävä. Niillä paitsi välitetään tietoa, myös rakennetaan minuuksia, heimoja ja kokonaisia valtioita.

Torkin mukaan lähes kaikki tarinat, jopa median kertomat tarinat, palautuvat muutamiin arkkityyppeihin.  Tuttuja arkkityyppejä ovat tuhkimotarina, sen modernina versiona Applen nousu autotallista tähtiin, ja Daavidin ja Goljatin taistelu ja sen yhtenä muunnelmana meille tuttu piskuisen Suomen talvisota suurta Neuvostoliittoa vastaan. Jos haluat, että viestisi painuu mieleen, viritä se tutun tarinan arkkityypin muotoon. Malleiksi kelpaavat myös Robin Hood, joka varastaa rikkailta ja jakaa köyhille, Ikaros, joka lentää lähelle aurinkoa ja kärventää siipensä tai Midas, joka muutti kaiken kullaksi.

Oman aikamme paradoksi on, että altistumme ennen kokemattoman sakealle tarinoiden virralle, mutta oma kykymme kertoa tarinoita on haalistunut. Kulutamme tarinoita, mutta emme tuota niitä ja tarinointi on jäänyt enimmäkseen ammattilaisten hommaksi. Tarinoiden suursuoltaja lehdistö saa Torkilta haukkuryöpyn, erityisesti sen saa vakava, tiedon välitykseen keskittynyt lehdistö, aivan erikseen Hesari. Sivistys ei enää ole itseisarvo ja rahalla on valta. Näin ollen myös lehdet antautuvat lukijoiden kosiskeluun hinnalla millä hyvänsä. Siinä tarina on hyvä väline. Uutiset muuttuvat tarinoiksi, niihin pitää löytää tarinakelpoinen vinkkeli, jotta ne myyvät. Tiedonvälitys vääristyy ja sivistys kärsii. Aika synkkää, mutta Hesarin pitkäaikaiselle tilaajalle liian tuttua.

Toisaalta Torkki kuvaa mihin hyvä tarinankerronnan kyky voi johtaa. Se voi saada aikaan maagisen kyvyn koskettaa. Kyky koskettaa on edellytys kultin, heimon tai puolueen muodostumiselle tarinoijan tai puhujan ympärille. Tällaisina heimonluojina Torkki kuvaa Barack Obaman, Steve Jobsin ja Timo Soinin. Hän purkaa eräitä heimonluojien puheista osiin osoittaakseen kuinka niiden elementit vaikuttavat. Hän osoittaa yhtymäkohdat Obaman virkaanastujaistilaisuuden puheen ja  hobbittien matkaanlähtöä kuvaavan tarinan välillä. Vaikuttava tarina ja puhe osoittaa ongelman, nostattaa hätätilan tunnun ja kertoo kuinka "me" voi sen ratkaista ja innostaa toimimaan. Tuo puhujan käyttämä "me" on oleellinen, sillä luodaan heimohenkeä ja puhuja on heimon johtaja.

Torkki lausuu ääneen paljon sellaista mitä minäkin olen viime vuosina ajatellut seuratessani suomalaisen keskustelukulttuurin jyrkentymistä. Isona tekijänä äänenpainojen terävöitymisessä on ollut netin mahdollistama nimetön osallistuminen. Välillä tuntuu, että suomalainen nettikeskustelu ilmentää alituista kokemusta häviöistä ja tappioista. Enemmistö kokee olevansa kaltoin kohdeltuja. Torkki ruotii tätä ilmiötä ja katsoo, että olemme saavuttaneet demokratian neljännen vaiheen, jossa vapaus, tasa-arvo ja yksilön oikeudet ajavat muiden arvojen ohi. Nettiklubien kliktivismi heimoistaa meitä samanmielisten joukkoon ja erilaisuuden sietokyky vähenee. Tykkää/ei tykkää -kaksijakoisuus kärjistää heimojen eroja ja Suomi on jakautunut kuppikuntiin.

Torkin mukaan suurin häviäjä nykyisessä nopeuden kulttuurissa vaikuttaa olevan ajattelu. Siinä missä muinoin, ennen kirjoituskoneita ja tekstinkäsittelyohjelmia, kirjoitusten tuli olla päässä loppuun mietittyjä ennen kuin ne kirjattiin ylös, nyt riittää tunteen synnyttämä ajatuksenpoikanen, joka twiitataan eetteriin sen koommin pohtimatta. Se mikä saa eniten klikkauksia pärjää. Torkki kertoo, että Platonin mukaan viisas ihminen pysähtyy toviksi vaikean kysymyksen äärelle, niin kuin tienhaaraan, eikä jatka matkaa ennen kuin on selvittänyt minne tiet vievät ja houkka on se, joka "noin vain väittää voivansa hetkessä lausua selvän ja luotettavan käsityksen tärkeästä kysymyksestä". 

Tämän kirjan jäljiltä tunsin ymmärtäväni maailmaa ja ihmistä taas piirun verran paremmin. Ja se, jos mikä on hyvän kirjan merkki.


Kenelle: Kaikille. Varsinkin puhujille, kirjoittajille ja suomalaisille nettikeskustelujoille.

Kirja: Tarinan valta - Kertomus luolamiehen paluusta
Kirjailija: Juhana Torkki
Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Otava
Formaatti: Kovakantinen kirja
Mistä hankittu: JET-kurssin kirjatorilta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti