Nuori taiteilija ja surun Istanbul

Ihmisten kasvutarinat kiehtovat minua, taiteilijoiden aivan erityisesti. Istanbulissa on tullut piipahdettua työmatkalla muutamaan otteeseen ja kaupunki on erikoisuudessaan napannut pihteihinsä. Siksi tartuin tähän nobelkirjailija Orhan Pamukin omaelämäkerralliseen Istanbul-kuvaukseen.

Pamuk kuvaa lapsuutensa ja nuoruutensa Istanbulin paikkana, joka oli osmanikukoistuksen ja sen romahduksen jälkeen ankea, toivonsa menettänyt, mutta kuitenkin täynnä elämää ja "...outo, sekava, anarkistinen, kummallinen ja kaikkea kurinpitoa ja luokittelua kaihtava". Parhaiten kaupunkia kuvaava tunne oli suru yhdistettynä melankoliaan. Vaikka tunne tarttui kaupungista Pamukiin, piti hän sitä vieraana tekijänä omassa onnellisessa ja etuoikeutetussa varakkaan perheen pojan elämässä.

Pamukille kaupunki sivukatuineen ja köyhine kortteleineen oli tärkeä. Nuorena miehenä, kun perhe odotti lapsuuden piirrustusharrastuksen kääntyvän kunnialliseksi arkkitehdin ammatiksi, hän pakeni teknillisen yliopiston onttoja luentoja kaupungin kaduille, hautausmaille, ja Bosporille. Vaikka retket kaupungilla tuntuivat päämäärättömiltä, lintsaaminen petokselta ja elämä tuuliajolla olevalta, tuntui hänellä olevan aavistus siitä, että kaupungin kaduilla, antikvariaateissa, bosporin höyrylaivoilla ja rantakylissä kerätty tieto, tunteet ja ajatukset tulisivat vielä olemaan hyödyksi.

Rikkaiden koulutovereidensa seurassa toiseutta tuntevan pojan kasvu taitavasta piirtäjästä haluttomaksi arkkitehtiopiskelijaksi ja yökyöpelin elämää viettäväksi, kirjallisuutta rakastavaksi nuoreksi elämäntehtävänetsijäksi on ainutlaatuinen. Nuoren taiteilijan tuska, kun piirtäminen ja kuvataide ei enää tuota iloa ja tyydytystä ja uusi suunta ei ole vielä selvä, välittyy kirkkaasti. Perheen ja maan konservatiivisuus ja Istanbulin surusta poikiva näköalattomuus "...ei täällä ikinä mitään hyvää sikiä", tekevät taiteilijaksi - tai kuten lopussa selviää - kirjailijaksi ryhtymisestä uhkarohkean yrityksen.

Istanbul näyttäytyy väliinputoavana kaupunkina tai monen aineksen sekametelinä riippuen mistä päin sitä katsoo. Sillä on takana historia Itä-Rooman pääkaupunkina Konstantinopolina 300-luvulta alkaen, kukoistuskausi osmanien suurvallan pääkaupunkina1400-luvulta ja arki uuden Turkin tasavallan pääkaupunkina ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1923. Pamukin kertoman perusteella vaikuttaa kuin kussakin uudessa historiallisessa vaiheessa hallinto olisi joko halunnut hävittää edellisen vaiheen tunnusmerkit tai olisi vähintäänkin ollut välinpitämätön menneisyyttä kohtaan. Monumentit, hautausmaat ja muistomerkit ovat rauhassa saaneet peittyä kuhisevan kaupungin elämän kerrostumien alle. Asukasmäärä on sadan vuoden kuluessa moninkertaistunut ja kosmopoliitista kaupungista on tullut turkkilainen kaupunki. 

Istanbulilaisten kirjailijoiden kohdalla jääminen idän ja lännen välimaastoon tarkoitti omaleimaisuutta, jonka hintana oli Pamukin mukaan kuitenkin yksinäisyys. Kaupunkiaan kohtaan istanbulilaiset kirjailijat ovat kautta aikojen tunteneet vain vähäistä mielenkiintoa. Sen sijaan länsimaiset kirjailijat tekivät Istanbulista tarkkoja kuvauksia jo 1800-luvun puolella. Melling, Nerval, Gautier, Flaubert ja pohjoismaisetkin kirjailijat Andersen ja Hamsun kuvasivat kaikki kaupunkia. Mika Waltaria Pamuk ei mainitse, vaikka Waltarin kuvaus 1940-luvulta, ensimmäisestä sodan jälkeisestä matkastaan kirjassa Matkalla Istanbuliin, on myös mainio esitys sen ajan Istanbulista.

Istanbulilaiset kirjailijat heräsivät kuvaamaan kaupunkiaan paljon länsimaisten jälkeen. Siinä missä monet länsimaiset kirjailijat sortuivat kliseiden, kuten haaremien, dervissien ja idänromantiikan kuvaamiseen, istanbulilaiset kirjailijat paneutuivat anekdootteihin, kauhu-uutisiin ja outoihin yksityiskohtiin. 

Pamukin kirja on syvällinen, sopivasti rosoinen ja kultturelli. Samalla sen tarina myös antaa odottaa itseään. Minulla meinasi lukupuhti loppua kolmanneksen jälkeen, mutta onneksi jatkoin, koska loppuosassa odotti kiitos. 

Nyky-Istanbulista kirjoittaa myös tunnettu turkkilainen naiskirjailija Elif Shafak. Shafakin Kirottu Istanbul antaa tätä Pamukin katsausta kepeämmän ja helpommin lähestyttävän, mutta yhtä moninaisen ja kaoottisen kuvan kaupungista. Shafak on käynyt koulunsa lännessä ja molempien kirjailijoiden perusta on länsimaisessa kirjallisuuden perinteessä. Pamukin kirja ja kertomukset  Istanbulin kirjailijoista paneekin miettimään, että mahtaisiko näitä kahta vahvaa turkkilaista kirjailijaa edes olla ilman länsimaista kirjallisuuden perintöä, jonka perustalle molemmat tarinansa rakentavat.

Kenelle: Istanbulista kiinnostuneelle taiteilijoiden syntytarinoita kartoittavalle.

Kirja: Istanbul: Muistot ja kaupunki
Kirjailija: Orhan Pamuk (erinomainen suomennos Tuula Kojo)
Julkaisuvuosi ja kustantaja: Turkiksi 2003 ja Tammen kustantamana suomeksi 2010
Formaatti: Keltaisen kirjaston pokkari
Mistä hankittu: Lentokentän pokkarikaupasta