Lue tämä, jos haluat kirkastaa elämääsi

Greg McKeownin Essentialism, the Disciplined Pursuit of Less on kirja, johon kannattaa tarttua, jos elämä on kiireistä, hallitsematonta, asioita ja tekemistä liikaa ja muut tuntuvat hallitsevan aikatauluja. McKeown kertoo mistä olennaiseen keskittymisestä on kyse, mitä hyötyä siitä on, ja kuinka olennaistajaksi tullaan.

Itse kirjakin noudattaa olennaistamisen periaatetta. Siinä ei ole kuin neljä lukua. Ensimmäinen kuvailee olennaistamisen idean ja hyödyt, toinen auttaa hahmottamaan mikä omassa elämässä on olennaisinta, kolmas luku antaa ohjeita siihen kuinka ravistella epäolennaisuudet pois ja viimeinen luku keskittyy olennaistamisena olemiseen ja elämiseen.

Aika paljon kirjassa on ihan triviaalia juttua: nuku kunnolla ja riittävästi (taitaa muuten olla amerikkalaisille tosi vaikeata), leiki, luo itsellesi rutiineja, opettele sanomaan ei, tee edes yksi asia päivässä, joka edistää tavoitettasi, pitkässä juoksussa se edistää asiaa hienosti. McKeown menee jopa niin pitkälle, että antaa esimerkkilauseita erilaisiin "ei":n sanomisen tilanteisiin. Luopumisen tuska ja se, että keskittyäkseen tiettyyn asiaan, todella joutuu luopumaan jostain muusta, joka voi olla mukavaa ja hyödyllistä, käsitellään aika perusteellisesti. 

Priorisoimista koskeva osio oli ehkä tämän kirjan parasta antia ja kuvaa hyvin sitä kuinka epäolennaistajia me tuppaamme olemaan. Työelämässä priorisointi ei tapaa tuottaa yhtä tärkeintä asiaa, tai edes kolmea, vaan epämääräisen listan asioita, jotka on tai ei ole järjestetty tärkeysjärjestykseen. Työelämässä johtajuutta näytetään siinä kohdassa, kun tällaisia listoja ihan aidosti typistetään ensisijaiseen asiaan. Kirjan mukaan LinkedInin toimitusjohtaja pyysi työntekijöitä kutakin hahmottamaan YHDEN prioriteetin. Yhden tehtävän, joka edistää yhtiön tavoitetta ja johon työntekijät panevat kaiken tarmonsa. Ja ihan hyvin on LinkedInillä sujunut.

Kaiken kaikkiaan kirja on ihan hyvä kooste olennaisen keskittymisen aiheen ympäriltä, siitä huolimatta, että en nyt ihan heti pysty nimeämään kirjasta yhtään uutta ajatusta, mitä jossain valmennus-, itseapu-, ajankäytönhallinta- tms. -kirjallisuudessa ei jo olisi esitetty. Minä tartuin kirjaan siksi, että olen ahne suorittaja ja teen liikaa erilaisia asioita. Kokonaisuutena kirja kannustaa karsimaan elämästä epäolennaisuuksia, vähentämään tavoitteita ja todella priorisoimaan.

Kenelle: Oman elämänsä kirkastajalle.

Kirja: Essentialism, The Disciplined Pursuit of Less

Kirjailija: Greg McKeown

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Random House

Formaatti: Sähkökirja

Mistä hankittu: Amazonista

Naomi Klein paljastaa ilmaston pilaamisen ja rahan ja vallan visaiset kytkennät

Naomi Kleinin This Changes Everything on vähintäänkin ajankohtainen. Parhaillaan on menossa ennätyksellisen lauha marraskuu ja vuodesta 2015 on maailman meteorologisen järjestön mukaan tulossa mittaushistorian lämpimin vuosi. Samaan aikaan maailman johtajat ovat koolla Pariisissa ja yrittävät keittää kokoon ilmastosopimusta, jolla ilmaston lämpeneminen voitaisiin pysäyttää alle kahden asteen turvarajan. 

Vastikään suomeksi nimellä Tämä muuttaa kaiken ilmestynyt teos on medioissa esitelty lähinnä kirjoittajansa vasemmistolaisen ajattelun ja kapitalismin ja liberalismin vastustuksen näkökulmasta. Kieltämättä kirja ajaa voimakkaasti kansanvaltaisuutta, hajautettua energiantuotantoa ja vähemmistöjen oikeuksia sekä mustamaalaa suuryrityksiä ja paljastaa ikäviä yksityiskohtia niiden menettelytavoista ja virkamiesten korruptoituneisuudesta. 

Samaan aikaan kirja on kuitenkin myös monisyinen esitys siitä kuinka ilmastonmuutoksen vastustus istuu syvällä juurrutettuna oikeistolaisessa, konservatiivisessä ja uskonnollisessa ajattelussa. Ilmastonmuutos on republikaanisessa ajattelussa uusi punainen. USAssa, samoin kuin Kanadassa, paikoin vain 20 prosenttia oikeistolaisista tunnustaa ilmastomuutostieteen tulokset. Entisistä neuvostotasavalloista tämä joukko on löytänyt hyviä kumppaneita. Itä-Euroopassa monet johtajat näkevät ilmastonmuutoksen sosialismin ja suunnittelutalouden uutena tulemisena.

Klein kuvaa yksityiskohtaisesti tapaa, jolla fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisestä juontuva valta on rahan voimalla ujuttautunut koko yhteiskuntajärjestelmään. Hallitusten sääntely on muuttunut vapaaehtoiseksi sääntelyksi, jota ei tapahdu kuin silmänlumeeksi.

Klein suomii kovin sanoin valtavirran ympäristöjärjestöjä, jotka ovat lähteneet suuryritysten kelkkaan, luopuneet ilastoasiassa hampaistaan ja ryhtyneet suuryritysten ja vallan sylikoiriksi. Räikein esimerkki on maineikas Nature Conservancy -järjestö, joka päätyi avaamaan suojelualueitaan öljynporaukselle. Vain muutamat, kuten Greenpeace ovat malttaneet pitää näppinsä erossa likaisesta rahasta tai fossiilisen rahan saastuttamista hallintoneuvostojen jäsenyyksistä ja säilyttäneet integriteettinsä ja pysyneet sivummalla räyhäämässä ja vaikuttamassa. 

Valta ja raha tiivistyvät yhteiskunnissa ydinalueille. Hyödynnettävät luonnonvarat ovat ripoteltuina reuna-alueille, usein köyhien ja avusta riippuvaisten yhteisöjen asuinalueille. Monta kertaa alkuperäiskansojen alueille. Klein kertoo tarinan Tyyneltämereltä. Nauru-saaren ympäri ajaa autolla kahdessa kymmenessä minuutissa ja sen 15000 asukasta asuvat saarellaan käytännössä keskellä ei mitään. Ensin keksittiin saaren fosfaattivarannot ja lannoitteiden louhimiseksi saari kaivettiin ranta-alueita lukuunottamatta ontoksi ja lannoite laivattiin muualle. Lannoitteiden myynnistä saadut rahat aiheuttivat ensin yleisen yltäkylläisyyden, jossa Ferrari oli normi, mutta tuoreet vihannekset harvinaisuus. Saarelle saatiin maatalouden väistyttyä ja muualta tuodun teollisesti valmistetun ruoan myötä massiivinen lihavuus- ja diabetesongelma. Lannoitteiden myynnistä saatuja yhteisiä rahoja sijoitettiin Australian kiinteistömarkkinoille isolla riskillä ja lopulta ne hävittiin. Sitten saari avattiin haamupankeille ja rahanpesulle ja siitä tuli mm. Venäjän oligarkkien paratiisisaari. Nyt saari on enää tyhjä kuori, rutiköyhä ja sairas ja hengenpitimiksi siellä toimii rahaa vastaan tarkoin medialta varjeltu Australian hallituksen vastaanottokeskus Afganista, Irakista, Syyriasta ja muualta kriisialueilta tulleille pakolaisille. Kaiken lisänä samaan aikaan merenpinta nousee ilmastonmuutoksen takia ja pian saarta ei enää ole. Eliitti on jo muuttanut pois ja jäljellä ovat enää ne, jotka eivät voi lähteä. Klein haluaa kertoa, että hallitsemattoman ahneuden ja luonnonvarojen ylikäytön myötä Naurun kohtalo on meidän kohtalomme. 

Keskusalueiden ja köyhien syrjäalueiden tarina sekä rahan ja työpaikkojen houkutus on myös Suomen tarina. Think Talvivaara, Kittilän kultakaivos ja muut.

Fossiilisia polttoaineita markkinoivat suuryritykset ovat kirjan pahimmat rosvot. Klein ruotii auki talouden mekanismeja ja yritysten toimintatapoja sekä näiden liittymäkohtia ja kritisoi jatkuvan kasvun paradigmaa. Hän kuvaa niitä visaisia ongelmia, joita ilmastonmuutoksen hidastamiseksi pitäisi talousjärjestelmässä ratkoa. Öljy- ja kaasuyritysten pörssikurssit vastaavat melko tarkkaan tilikirjoissa olevien yritysten hyödynnettävissä ja kaivettavissa olevien polttoainevarantojen määrää: mitä isommat varastot, sitä korkeammat kurssit. Uudet tekniikat, jotka mahdollistavat yhä hankalampien esiintymien, kuten liuskeöljyn ja kaasun hyödyntämisen, ovat mullistaneet markkinoita ja USAsta on tullut käytännössä omavarainen. Kaasun ja öljyn maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet. Ja tällä kaikella on tiivis kytkentä maailmanpolitiikkaan. Ilmastonmuutokseen puutuminen todellakin on systeeminen "wicked problem".

Mikä sitten avuksi? Klein ei usko kuluttajaliikkeeseen. Kuluttajilla ei ole tarvittavaa tietoa eikä valtaa. Hän katsoo, että valtioiden tai ainakin USAn ja Kanadan hallitukset ovat menettäneet valtansa suuryrityksille eikä hallituksilla ole mahdollisuuksia säännellä niitä. Kansainväliset sopimukset ovat valtioiden välisiä ja kuuluvat samaan joukkoon. Vaikuttavaa sopimusta tuskin saadaan aikaiseksi. Klein laskee ruohonjuuritason aktivismin varaan. Hän listaa rohkaisevia esimerkkejä kansalaisliikkeistä ja yksittäisistä ihmisistä, jotka ovat kyenneet estämään fossilisyhtiöiden tulon maillensa tai öljy- tai kaasuputkien rakentamisen. Hän käyttää niistä sanaa Blockadia. Kleinin mielestä syrjäalueiden ihmisten, vähemmistöjen ja ylipäätään köyhien ihmisten elinolosuhteiden parantaminen kulkee käsikädessä ilmastonmuutokseen puuttumisen kanssa. Vallan ja varojen tulee jakautua tasaisemmin. Vallan ja rahan räikeät kytkökset tulee paljastaa ja valta ottaa takaisin kansalaisille. Suuryrityksiin tulee iskeä hylkäämällä ne ja romauttamalla ne. Ensimmäisten hylkääjien eli divestoijien joukossa tulisi olla julkisia varoja ja valtavia eläkevarantoja hallinnoivien rahastojen ja säätiöiden.

Kirjan loppu pyrkii herättämään toivoa. Meillä on aikaa vielä vuoteen 2017 asti kääntää ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu laskusuuntaan. Blockadian esimerkki on oikea. Vielä ehdimme, jos nyt panemme toimeksi.

Kleinin taustatutkimustyö, joka käy ilmi kiitoksista on vakuuttava. Taustatutkimuksen tekijöitä on ollut useita ja kirjaa tehtiin vuosien ajan. Ilmastonmuutoksen tieteeseen liittyvä osuus vaikuttaa oikealta. En epäile niitä kytköksiä, joita hän paljastaa suuryritysten, vallanpitäjien ja ympäristöliikkeen välillä. Richard Bransonin ilmastobluffi on helppo uskoa. En kuitenkaan jaa Kleinin uskoa blockadiaan, kansalaisaktivismiin ja ruohonjuuriliikkeisiin kelkan kääntäjinä. Myös hänen ylidramatisointinsa ärsyttää. Mitä tekemistä hänen lapsettomuushoidoillaan on lopulta kuitenkaan Meksikonlahden öljyvuodon kanssa? Kirjan näkökulma on äärimmäisen pohjoisamerikkalainen, vaikka Klein piipahtaa myös Kreikassa ja nostaa Alexis Tsiprasin toivon lähettilääksi. Minä itse taidan panna laihan uskoni sille, että rahalaitokset, kuten vakuutusyhtiöt näkevät ja laskevat mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys ja ne ovat hiljalleen lähteneet kampemaan ilmastonmuutoksen hankalaa vyyhteä auki omilla keinoillaan. Maailmanpankki on varoittanut neljän asteen lämpenemisestä, Bank of England kehottaa divestoimaan fossiilisista. EU ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan ja Obama ja Putin ovat vaivautuneet Pariisiin neuvottelemaan ilmastosopimuksesta.

Kleinin vasemmistoasenteesta ja pohjoisamerikkalaisest näkökulmasta huolimatta toivon, että mahdollisimman moni lukee tämän kirjan. Tässä kun ei ole kysymys enemmästä eikä vähemmästä kuin kotiplaneettamme ja meidän kaikkien tulevaisuudesta.

Kenelle: Jokaiselle maapallon asukkaalle.

Kirja: This Changes Everything

Kirjailija: Naomi Klein

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Penguin Random House

Formaatti: Pokkari

Mistä hankittu: Akateemisesta kirjakaupasta