Akateemisen ratsastustaiteen moderni perusteos

Ratsastus on siitä erikoinen laji, että lajin perusperiaatteet ovat vuosisataisia, mutta niistä versoaa lukuisia koulukuntia ja suuntauksia. Tanskalainen Bent Branderup edustaa akateemista ratsastustaidetta, jota myös klassiseksi tai barokkiratsastukseksi kutsutaan. Cadmos-kustantamo julkaisi viime vuonna englanniksi Branderupin teoksen Academic art of riding. Kirjaa voi tituleerata lajin moderniksi perusteokseksi.

Branderupin osaaminen perustuu eurooppalaisille hevosperinteille. Hän kiersi nuorena miehenä ympäri Eurooppaa eurooppalaisia hevosperinteitä kartoittaen. Suurimman osan opeistaan hän omaksui kuitenkin etelässä, lähinnä espanjalaisilta mestareilta. Tavallaan kirja onkin mainio tilaisuus saada yhteys etelän suuriin edesmenneisiin mestareihin kuten Don Alvaro Domecq Diaziin tai Nuno Oliveiraan. Mainitseepa hän ihanteidensa joukossa myös erään elävän tähden Salvador Sanchezin, jonka suvun tallilla ja hevosnäytöksessä minulla oli kunnia vierailla keväällä.

Akateemisen ratsastuksen tavoitteena on hevosen ja ihmisen harmooninen suhde ja vähäeleinen ratsastaminen. Branderupin hieno ajatus on "Two spirits must want to do what two bodies can." Hevosta ei voi pakottaa tekemään asioita, rankaiseminen ei tuota luottavaista ja rauhallista kumppania, vaan voidakseen kouluttaa hevosta ratsastajan tulee voittaa hevosen ystävyys. Branderup korostaa, että oikotietä onneen ei ole ja hevosen kouluttaminen vaatii aikaa. Koska hevonen on omistajansa peili, omistajan tulee itse olla henkisesti tasapainossa ja hyvinvoiva. Minua kiehtoo akateemisessa ratsastuksessa sen esteettisyys ja hienovireisyys. Hevosten ja ratsastajien ulkonäkö ja varusteet sekä ulkoiset puitteet toteuttavat kauneuden ihannetta. 

Kirjassa esitellään peruselementtien, kuten tasapainon, tempon ja tahdin lisäksi ratsukon "akateemiset portaat". Ensimmäisellä askelmalla on maasta käsin työskentely, jota tässä tyylisuunnassa hyödynnetään paljon. Siitä askelmat etenevät juoksutuksen ja selkään menon kautta varsinaisiin koululiikkeisiin. Niistä avo- ja sulkutaivutus tulevat kuvaan ensimmäisten joukossa. Ne ovat hevosta voimistavia ja kokoavia perusharjoituksia. Liikkeet vaikeutuvat ratsukon edistyessä aina piaffiin, piruetteihin ja passageen saakka ja ylimmillä askelmilla ovat erilaiset hypyt ja liikkeet, joissa hevosen paino on kokonaan takajalkojen varassa. Kruununa on capriole, jossa hevonen on kokonaan ilmassa ja ikäänkuin potkaisee taaksepäin. Näihin liikkeisiin yltävät harvat. Tunnetuimpina tietysti Wienin espanjalaisen ratsastuskoulun ratsukot.

Minua akateemisessa ratsastuksessa ja Bent Branderupin lähestymistavassa kiehtoo moni asia. Ihan ensimmäisenä kolahtaa kuitenkin ajatus "Horse is not made for the art of riding but the art of riding is there for the horse." Itsekin olen joskus pohtinut kouluratsastuksen mielekkyyttä hevosen kannalta. Branderupin systeemissä jokaisella liikkeellä on tarkoituksensa. Ne kehittävät hevosen lihaksistoa, notkeuttavat ja parantavat sen tasapainoa eli edistävät hevosen hyvinvointia. Esimerkiksi piaffia ei tehdä sen näyttävyyden vuoksi vaan liikkeen voimistavuuden ja hevosen taidokkuuden parantamiseksi. Espanjalainen käynti on Branderupin mukaan turha liike, josta voi pikemminkin koitua hallaa. 

Suomessa tavallinen ratsastuskoulun oppilas ei akateemisen tai klassiseen ratsastukseen tai sen ihanteisiin törmää. Vaikka karuus ja karski hevosten ja ratsastuskouluoppilaiden käsittely on vuosikymmenten myötä vähentynyt, yleensä Suomen ratsastuskouluissa opetetaan vahvojen apujen ja hevosen ohjan ja pohkeen väliin pakottamiseen perustuvaa ratsastusta. Istunnan hiomiseen eli ratsastuksen perustan rakentamiseen on niukasti mahdollisuutta. Hevosen rankaisemista käytetään edelleen yleisesti. Omalle kohdalle on sattunut  tapaus, jossa laatutallin huippuopettaja heräteli laiskaa ratsuani pitkällä raipalla maasta käsin hevosesta kiinni pitäen ja sitä lautasille roimien. Minä istuin selässä, kun hevonen pomppi ympäriinsä raippaa väistäen. Neuvo, jonka sain oli: "Pidä kiinni!" Suomen ratsastajainliittoa tämä tapaus ei kiinnostanut, mutta itse totesin, että vastaaviin tilanteisiin täytyy olla pehmeämpiäkin keinoja. Siitä lähti oma polkuni kohti erilaista, keveämpää ratsastamista ja tämän kirjan lukeminen oli osa sitä.

Branderupin teos on huolellisesti valmisteltu ja toimitettu. Siitä puuttuu nykykirjojen kiireisyyden tuntu. Sen sijaan sen tekstit ja kuvat on tehty pieteetillä ja hakemisto on kattava. Ratsastusta ja hevosen liikkeitä on aika hankala kuvata sanoin, liikkuva kuva toimii paljon paremmin. Branderup on kuitenkin onnistunut hyvin ja tekstit ovat johdonmukaisia. 

Kenelle: Ratsastuksesta hevosen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja taidemuotona kiinnostuneelle.

P. S. Katariina Albrecht selvittää blogikirjoituksessaan hienosti ratsastuksen historiaa ja ratsastuksen eri muotoja. Hän asemoi myös Bent Branderupin akateemisen ratsastustaiteen eri oppien jatkumoon http://ratsailla.blogspot.fi/2013/10/klassinen-ratsastus-akateeminen.html?m=0. 

Kirja: Academic Art of Riding

Kirjailija: Bent Branderup

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Cadmos

Formaatti: Kovakantinen kuvakirja

Mistä hankittu: Amazonista

Tässä vielä kuva Fuengirolasta Sanchezin suvun kartusiaanihevosnäytöksestä keväältä 2015. 

Tuulisen saaren ihan kiva kirjakauppias

Jotkin kirjat vaan ovat kummallisia väliinputoajia. Hetkittäin ne vetävät kivasti ja antavat odottaa jotain kihelmöittävää pätkää ja toisena hetkenä ne sitten eivät ole juuri satunnaista blogitekstiä kummempaa luettavaa. Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias oli juuri tällainen kirja.

A. J. Fikry on nuori turhaantunut leski, joka on ajamassa elämäänsä karille. Hän pitää kirjakauppaa syrjäisellä saarella, joka hiljenee aina turistikauden jälkeen. Sitten tapahtuu jotain odottamatonta, joka saa A.J.:n elämänhalun palaamaan ja tarinan kaaren kohoamaan. Tapahtumiin liittyy lapsi ja nainen. Ja jo siinä olisi ollut kerrakseen ja tarina olisi voinut kiertyä näiden ympärille. Kuvaan liittyy kuitenkin uusia ihmisiä ja uusia yllättäviä käänteitä.

Se oli kirjassa mukavaa, että se käsitteli kirjoja ja kirjailijoita. "Kerro minulle lempikirjasi, niin tiedän sinusta kaiken tarpeellisen", olisi voinut olla päähenkilön repliikki. Kirjan olemus ja sen eri muodot, novellit, pitkät romaanit, E. A. Poen nuoruuden teoksen harvinainen ja kallis nide, sähköisen kirjan tuleminen saivat kaikki osansa. Tarina jätti valoisan kuvan kirjan tulevaisuudesta.

Todellisia herkkupaloja en tekstistä lopulta löytänyt. Kirja oli ihan mukava. Se oli myös myönteinen ja naivi, muttei kuitenkaan yhtä fiksulla ja kihelmöittävällä tavalla kuin ranskalaiskirjailijoiden vastaavat. Mieleen tulee esimerkiksi Muriel Barberyn Siilin eleganssi, joka oli myönteinen, naivi ja fiksu yhtä aikaa, niin kuin Amelie-elokuvakin. Leppoisaa kesälukemista tämä kuitenkin oli.

Kenelle: Kesälomalaiselle tai kirjoista pitävälle lukiolaiselle.

Kirja: Tuulisen saaren kirjakauppias (The storied life of A. J. Fikry, suom. Tero Valkonen)

Kirjailija: Gabrielle Zevin

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Gummerus

Formaatti: Kovakantinen

Mistä hankittu: Saatu joululahjaksi

Säihkyvässä maailmassa naisartisti häviää aina

New Yorkin taidesosieteetissä Harriet Burden on miehensä Felix Lordin varjo. Tosiasiassa Harrietillä olisi paljon sanottavaa. Hän lukee filosofista kirjallisuutta ja on kiinnostunut ilmiöistä. Kukaan ei kuitenkaan vaivaudu kuuntelemaan, toisin kuin hänen miestänsä. Harrietin taiteilijaura hyytyy kuuluisan galleristimiehensä menestykseen. 

Miehensä kuoleman jälkeen Harrietista tulee Harry. Hän haluaa paljastaa taidepiirien mädännäisyyden ja osoittaa, että mikäli hän olisi ollut mies, hänen taideteoksensa olisi otettu vakavasti ja hän olisi ollut menestyvä taiteilija.  Harriet ryhtyy monimutkaiseen operaatioon, jossa hän käyttää miespuolisia sijaistaiteiteilijoita oman taiteensa esittelyyn ja kuvittelee saavansa revanssin.

Kukin bulvaani on tarinan arvoinen samoin kuin jokainen sivuhenkilö. Juoni kiertyy auki Harryn muistikirjojen ja sivuhenkilöiden kirjoitusten, muistiinpanojen tai tapahtumista esittämien kertomusten kautta. Jokainen heistä kertoo tarinaa vähän eri näkökulmasta ja omalla kertojanäänellään. Tämä rakenne oli aluksi varsin yllättävä ja hetken verran olin ymmällään, että kuka kirjan päähenkilö oikein onkaan. Koska päähenkilön omat muistiinpanot kirjaimilla erotetuissa muistikirjoissa muodostivat tarinan rungon, mieleen tuli rakenteeltaan samanhenkinen Doris Lessingin Kultainen muistikirja.

Kirja provosoi miettimään piilorakenteita, jotka suosivat miessukupuolta samoin kuin naisen suhteellisen ahdasta liikkumavaraa naisena olemisessa. Moni kirjan henkilöistä on sukupuolirooliltaan hämärtynyt tai monisuuntainen. Kukaan ei taida olla perinteisessä mielessä kovin normaali ylipäätään ja se on virkistävää.

Tarina päättyy päähenkilön kuolemaan. Sairastuminen ja kuoleman odotus on kuvattu eri kertojaäänillä yksityiskohtaisesti. Vaikka sitä lukiessa karmaisi, samaan aikaan kuvauksen lukeminen nostatti suurta kiitollisuutta omaa elämää ja rakkautta läheisiä kohtaan. Samaa mekanismia taitaa noudattaa tiibetinbuddhalainen kuolemameditaatio. Mutta mikä funktio niin yksityiskohtaisella kuolemanodotuskuvauksella oli tarinan kokonaisuudessa, sitä en ehkä täysin ymmärrä.

Luin kirjaa vartin pätkissä junamatkoilla. Se olisi ansainnut enemmän. Pitkä viiteluettelo filosofiseen kirjallisuuteen kertoo, että kirjasta löytyy lisää tasoja. Minä raapaisin omassa lukukokemuksessani vain pintaa. Mutta tarina oli ihan mukiinmenevä.

Kenelle: Taide- ja filosofianörtille, joka ei kavahda feminismiä.

Kirja: The Blazing World (suomennettuna Säihkyvä maailma)

Kirjailija: Siri Hustvedt

Julkaisuvuosi ja kustantaja: 2014, Sceptre

Formaatti: Kindle E-kirja

Mistä hankittu: Amazonista